Juhana Liesimaa on Wistecin kouluttaja

Juhanalle Excel on selkeästi ylitse muiden

Koulutan laajasti eri Office-ohjelmia ja O365-ratkaisuja, myös Accessia ja Lotus Notesia. Tarvittaessa koulutan myös yritysten omiakin järjestelmiä.

Yksi aiheista on kuitenkin ylitse muiden: Excel. Vietän Excelin parissa arviolta 80 % ajastani, mikä johtuu sen monipuolisuudesta ja käyttömahdollisuuksista asiakkaillemme.

Excel tarjoaa loistavia mahdollisuuksia myös omatoimisiin BI-työkaluihin, joista löytyy kaikkein vahvin osaamiseni.

Juhanan pikahaastattelu:

Kuka olet?

Juhana ”Junnu” Liesimaa, ICT-kouluttaja vuodesta 1998. ICT-urani alkoi vuonna 1984, kun sain Commodore64:n. Jo samana iltana oli kohtalo ”taputeltu” ja olin varma, että näissä kuviossa sitä tullaan olemaan.

Myöhempi elo on kerryttänyt laajasti työkokemusta eri aloilta, mutta rakkaus tekniikkaan on säilynyt ja entisestään vain kasvanut. Viimeiset 18 vuotta on vierähtänyt kouluttamisen ja konsultoinnin parissa. Asun rintamamiestalossa Vantaalla. Vapaa-aika menee taloa remontoidessa, mikä onkin sopivaa vastapainoa IT-jutuille.

Mistä pidät työssäsi?

Vaikka kursseilla toistuu samojakin elementtejä, parasta on kuitenkin se, kun löytää toisen ihmisen työtapoihin ja prosesseihin uusia, nopeampia ja helpompia työkaluja. Samoin pidän tosi paljon siitä, että pääsen tutustumaan uusiin ihmisiin lähes joka arkipäivä.

Mitä terveisiä haluat lähettää asiakkaillesi?

Jotta kurssin sisältö osuisi mahdollisimman tarkasti kohdilleen, niin omien työtapojen ja prosessien kertominen ennen kurssia edesauttaa huomattavasti kurssin onnistumista.

Usein asiakkaiden tarpeet ja ongelmat ovat melko pitkälti samoja, joten vakioidut kurssisisällöt on laadittu yleisten tarpeiden pohjalta. Siksi onkin hyvä varmistaa etukäteen kouluttajan kanssa, että oikeat ratkaisut tulee käytyä kurssilla läpi, mahdollisesti myös asiakkaan omalla materiaalilla. Monesti juuri tiettyihin ratkaisuihin panostaminen voi nostaa työtehoa melkoisesti.

Palautetta Junnun kursseilta

Todella havainnollinen koulutus. Hyvät esimerkit, kouluttajalla todella asiantunteva ote ja huumorilisä elävöitti koulutusta tosi mukavasti. Kiitos!

Excel jatko

Inhosin Exceliä aikaisemmin ja nyt tuntuu, että löysin asiaan ihan uusia puolia. Olen rakastunut Exceliin tämän päivän aikana 😀 Mahtava kouluttaja, upeaa opetusta!!!

Excel perusteet

Hyödyllinen aihe. Sisältö käytiin sujuvasti läpi osuvien esimerkkien avulla. Erittäin asiantunteva kouluttaja.

Excel Big Data

Tutustu koulutuskalenteriin

Valitse avoimista koulutuksistamme itsellesi sopivin aihe ja tapa oppia. Tutustu Wistecin koulutuskalenterin tarjontaan ja varaa paikkasi ajoissa!