Työn tulevaisuus on digitaalisissa taidoissa

Työn tulevaisuus on digitaalisissa taidoissa

Digitaalisen oppimisen päivänä halusin hieman avata sitä, millainen rooli digitaalisilla taidoilla on ja miten niitä voi hankkia ja ylläpitää.

Digitaalisuus koskee meitä kaikkia

Tulevaisuuden työstä ei voida sanoa varmuudella paljoakaan, paitsi yksi asia: tulevaisuuden työ tulee vaatimaan digitaalisia taitoja. Myös työtehtävät, jotka eivät aiemmin ole näitä taitoja vaatineet, tulevat sisältämään yhä enemmän tietoteknisiä aspekteja. Jokaisen meistä tulee olla vähintään jossain määrin kyvykkäitä käyttämään tietotekniikkaa, teimme mitä tahansa.

Jo nyt teemme paljon asioita digitaalisesti. Esimerkiksi yhä useammassa ns. duunarityössä kirjataan tunteja ja lähetetään laskuja digitaalisesti tai käytetään erilaisia digitaalisia viestintätapoja. Toimistotyössä digitaalisuus on kaikkialla: laskemme, esitämme ja viestimme enemmän digitaalisesti kuin millään muulla tavoin. Jopa luova työ vaatii paljon digitaalisen maailman osaamista, esimerkiksi itsensä ja työnsä promotoiminen on nykyisin hyvin verkkokeskeistä. Puhumattakaan sitten suunnittelusta, esimerkiksi maanviljelyksessä.

Osaamattomuus on riski

Digitaalisten perustaitojen puute tarkoittaa käytännössä sitä, ettei henkilö pysty osallistumaan nykypäivän työhön ja hänen kykynsä osallistua mihinkään työhön heikkenee päivä päivältä.

Asian voi ymmärtää näin: jos heitän vaikkapa hatusta, että tällä hetkellä 50 % työstä edellyttää digitaalisia taitoja, kymmenen vuoden päästä sama luku tulee olemaan 50 %+X, ja X tuskin tulee olemaan pieni luku. Työt, joissa ei ole digitaalisen taidon vaatimusta vähenevät, joten kyvyttömyys digitaalisissa aiheissa on koko ajan vaarallisempi ja vaarallisempi rasite yksilön mahdollisuudelle osallistua yhteiskuntamme toimintoihin.

Osaamattomuus on myös kallista: eräskin tutkimus vuodelta 2012 osoitti, että Alankomaille digitaalisten taitojen puute maksaa melkein 20 miljardia euroa vuodessa. Toinen tutkimus Kreikassa osoitti, miten puutteelliset taulukkolaskentataidot voivat maksaa vuodessa yli 500 euroa per työntekijä ja tietokantojen kanssa työskentelevillä tämä oli jopa yli tuhat euroa per työntekijä.

Tämän takia digitaalinen osaaminen on niin hirvittävän tärkeää.

Digitaalinen osaaminen ei synny tyhjästä

Diginatiiveiksikin kutsuttu 2000-luvulla syntyneiden sukupolvi mielletään usein automaattisesti digiasiat ymmärtäväksi, mutta tilanne ei ole niin yksinkertainen. Todellisuudessa Internetiin kasvaneella nuorisolla on lähinnä taitoja, joita on hankala soveltaa työelämässä ja heillä on edessään monella tapaa samanlainen oppimisen matka kuin vanhemmillaan, vaikka he ehkäpä lähtevätkin helpommasta alkupisteestä.

Diginatiivit osaavat sujuvasti käyttää erilaisia verkkopalveluita, mutta usein heiltä puuttuu samoja taitoja kuin vanhemmiltaankin, esimerkiksi taito rakentaa ja muotoilla asiakirjoja tai esityksiä, laskenta ja lukujenkäsittely taulukoissa tai vaikka sisällön promoaminen verkossa.

Tämän lisäksi digitaalinen osaaminen on taito, jota täytyy osata uudistaa. Sovellukset vaihtuvat tai korvaantuvat kokonaan uusilla ja uusia työmalleja syntyy. Osaamisen päivittäminen onkin vähintään yhtä tärkeää kuin perusosaaminenkin. Siksi oman osaamisen ylläpito ja parantaminen onkin ehkä se tärkein digitaalisen osaamisen osa-alue.

Digitaalisten taitojen oppiminen ja päivittäminen vaatii työtä. Perusosaamisen ja erikoisosaamisen oppimiseen paras menetelmä on henkilökohtainen kasvokkainen opiskelu ja koulutus, sillä silloin puutteet huomataan ja ne voidaan heti korjata.

Verkko-oppiminen tukee jo alkanutta oppimista

Oppimisessa merkittävä osa on ylläpitämistä ja päivittämistä, johon erilaiset verkkoalustat käyvät mainiosti. Kun käyttäjällä on jo osaamista aiheesta, hyvän verkkoympäristön kanssa oppija voi valikoida ja keskittyä itselleen tärkeisiin asioihin ilman, että aikaa tuhlautuu ennestään tuttujen aiheiden ihmettelyyn.

Verkko-oppiminen tukee parhaiten jo alkanutta oppimista. Avainsana  on itseohjautuvuus: mitä enemmän sitä oppijalta löytyy, sitä parempia tuloksia verkossa oppimisesta saa.

Verkko-oppiminen soveltuu mainiosti myös kertaamiseen, esimerkiksi perinteisen luokkaopiskelun yhteydessä. Kun tietty oppisisältö on opetettu käyttäjälle, sitä ei saa pidettyä muistissa loputtomiin ilman lujittamista. Tässä verkko-oppiminen onkin vahvoilla, sillä verkossa kertaamisen ja harjoittelun kautta saavutetaan hyviä oppimistuloksia!

Digitaalisen osaamisen kanssa verkko-oppiminen on erityisen hyvä ympäristö: kun opiskelu tapahtuu digitaalisella alustalla, oppimiskokemus vastaa paremmin opittavaa asiaa. Verkko-opiskelu onkin oivallinen tapa digitaalisten taitojen oppimiseen, verrattuna vaikkapa tanssiin tai hitsaamiseen.

Opiskelumateriaalin pitää olla mielenkiintoista

Oma suhtautumiseni verkko-oppimiseen on tämä: opiskelumateriaalin tulee olla mielenkiintoista ja mielellään jopa innostavaakin. Konkreettisimmin tämä saadaan toteutettua videon avulla, koska lukemalla opiskeltava materiaali toimii vain muutaman oppimisstrategian kanssa.

Videolta katsottu materiaali hyvällä ja mielenkiintoisella selostuksella on selkeää ja havainnollistavaa, koska prosessi voidaan näyttää kokonaisuudessaan vaihe vaiheelta eikä käsitellä vain teoriassa. Ja jos teoriaa on, sekin voidaan yleensä visualisoida järkevästi. Näin oppiminen sisältää aineksia sekä visuaaliselle että auditiiviselle oppijalle. Ja jos paritamme mukaan käytännön harjoituksia, myös kinesteettinen oppija on täysillä mukana.

Wistec Onlinessa opit uutta joka päivä

Näillä lähtökohdilla olen kehittänyt oppisisältöä Wistec Onlineen. Haluan siitä palvelun, joka tukee elinikäistä oppimista sekä tekee taitojen päivittämisestä ja ylläpitämisestä mahdollisimman helppoa. Haluan palvelun, johon kuka tahansa voi tulla oppimaan kiinnostuksensa mukaan ja haluamassaan tahdissa.

Tämän lisäksi Wistec Online on alusta, jonka pidämme ajan tasalla. Kurssit eivät ole kiveen hakattuja, vaan niitä päivitetään ja täydennetään sitä mukaa, kun sovellukset ja aiheet muuttuvat. Maailma muuttuu ja oppimisen pitää täydentää sitä.

Nyt vain pitää vakuuttaa myös maailma tästä! Verkko-oppiminen on tuotava mukaan työpaikoille ja oppilaitoksiin, sillä se on nyt jo erittäin tärkeä ja kustannustehokas tapa ylläpitää osaamista muuttuvassa maailmassa. Taitojen kehittämiseen on hyvä varata aikaa, vaikka erityisesti digitaaliset taidot saadaan päivitettyä ja ylläpidettyä nopeasti ja suhteellisen vaivattomasti verkko-oppimisen avulla.

Hyvä tapa aloittaa on tämä: opiskele joka päivä yksi uusi asia. Sen ei tarvitse olla mikään iso juttu, vaan se voi olla jokin yksittäinen asia. Vuodessa on parisataa työpäivää ja, jos käyttää viisi minuuttia yhden uuden asian oppimiseen joka päivä,  se tuo vuodessa aika paljon lisää osaamista. Wistec Onlinessa tämä tarkoittaa esimerkiksi yhden koulutusvideon katsomista per päivä.

Ota haaste vastaan!

– WebOpe kiittää ja kuittaa.

Pst!
Voit katsoa blogikirjoituksen myös videona:

Leave a Reply