Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.
Pertti Berg - asiantuntija

Pertti Berg - asiantuntija

Julkaistu 21.10.2015

Asiatuntija Pertti BergAsiatuntija Pertti Berg

Kenen kanssa puhutaan?
Nimeni on Pertti Berg ja ikää on kertynyt nyt 36 vuotta. Stadin kundeja syntyjään ja nykyisin asustelen Kalliossa. Kouluja on käyty Tietoliikenneinsinööriksi (AMK) asti kunnialla ja ylempi AMK on vielä ns. tuotantoputkessa. Valmistuin 2005, jolloin aloitin suoraan koulusta Datafrank Oy:ssä kouluttajana. Firma on vaihtunut alla melkein yhtä tiheään kuin titteli käyntikortissa mutta samalla tiellä ollaan edelleen.

Miksi kouluttaja. Eikö tietoliikenneinsinööri yleensä päädy muualle?
Kai tätä pitää ihan kutsumukseksi sanoa. Olin jo kouluaikoina se joka aina auttoi muita luokkakavereita tunneilla, erityisesti matemaattisissa aineissa, joissa olen aina ollut vahva. Sen lisäksi että havaitsin lukioikäisenä opettamisen käteväksi tavaksi tutustua tyttöihin, huomasin myös, että se tuottaa minulle iloa. Harkitsin tuolloin ihan vakavissani opettajaksi lukemista mutta vähäinen kiinnostus reaaliaineisiin vei lopulta kuitenkin IT-opintojen pariin. Insinööriopintojen loppusuoralla lähdin etsimään juuri kouluttajan työtä ICT-alalta, johon lopulta sitten päädyin.

Oletko siis toiminut kouluttajana koko tämän 10 vuotta?
Kyllä ja ei. Työni on jakautunut tavallaan kahteen osa-alueeseen. Koulutan edelleen muutaman päivän viikossa mutta vastaan myös samalla Wistecin tuotekehityksestä. Tuote-kehityksellä tarkoitan tasapainoilua päämiestemme markkinoille tuomien uusien tuotteiden ja asiakkaittemme tarpeiden välillä. Yritän löytää ne tuotteet jotka asiakkaamme aikovat ottaa käyttöön ja ne tuotteet joiden uskomme hyödyttävän asiakkaitamme. Esimerkiksi Office 365:en tulo markkinoille muutama vuosi takaperin tuotti suuren määrän Lync migraatioita. Ennustimme tuolloin markkinan oikein ja meillä oli Lyncille hyvä koulutuskokonaisuus valmiina, kun asiakkaamme sitä kysyivät. Koen tämän osan työtäni äärimmäisen mielenkiintoiseksi koska kyse ei ole vain uusimpien keksintöjen haistelusta vaan myös asiakkaan hermolla elämisestä.

Mitä aiheita koulutat?
Vuosien varrella olen opiskellut suuren määrän erilaisia sovelluksia, joista osaa ei enää edes ole, mutta eniten olen projektorin avulla seinälle heijastanut Microsoftin loppukäyttäjätuotteita. Tällä hetkellä koulutan eniten edistynyttä Exceliä, SharePointia ja Office 365 työkaluja. Näistä myös löytyy minulle mieleisimmät aiheet. Insinöörin vika korvien välissä tavallaan vaatii runsasta Excelin opiskelua ja siksi se onkin yksi pääaiheistani.

Mitä terveisiä haluat lähettää asiakkaillesi?

Kaksi pointtia tulee mieleen: Muistakaa että tehokkuus ei synny siitä, että on maailman nopein hiiren käyttäjä tai osaa kaikki näppäin oikotiet ulkoa. Tehokkuus syntyy siitä, että tekee jokaisen asian yhden kerran ja suoraan kunnolla. Jokainen tehty tiedosto pitäisi toimia pohjana seuraavalle samanlaiselle ja vaikka ensimmäisen pohjan tekemiseen menisi koko päivä, menetetty aika tulee takaisin korkoineen, kun pohjaa käyttää. Muistakaa myös, että tietokoneen kuuluu olla assistentti ei työkalu. Ei kovin fiksu assistentti mutta assistentti kuitenkin. Älkää kääntäkö tosimaailman prosesseja koneelle suoraan vaan miettikää minkä osan prosessista kone voisi tehdä itsenäisesti.

Kiitos ja hauskoja koulutuspäiviä kaikille!

Terveisin,
Pertti