Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.
Örumille uutta koulutuksiin – TaaS-sopimus on henkilöstön käytössä maaliskuussa

Örumille uutta koulutuksiin – TaaS-sopimus on henkilöstön käytössä maaliskuussa

Julkaistu 04.03.2018


Örumin Timo Salminen ja Wistecin Juha Huhtanen.Örum teki Wistecin kanssa Training as a Service eli TaaS-sopimuksen ja koulutukset ovat örumilaisten käytössä maaliskuun 2018 alusta alkaen. 

 

”Yrityksemme uudistuu. Siksi halusimme myös koulutusten osalta kokeilla jotain uutta ja erilaista”, kertoo Örumin HR Manager Ann-Mari Tuominen ja jatkaa:

 

”Arvostamme ennen kaikkea palvelun helppoutta ja valikoiman monipuolisuutta. Koulutuksen pitää olla jatkuva prosessi ja on hienoa, että henkilöstömme voi opiskella tarvittavan aiheen mukaan ja valita itselleen sopivan koulutusmuodon. Tähän tarpeeseen Wistecin TaaS-palvelu on nappiratkaisu.”

 

Kuvassa tyytyväisenä hymyilevät TaaS-sopimuksen allekirjoittaneet Örumin toimitusjohtaja Timo Salminen ja Wistecin Trainingin toimitusjohtaja Juha Huhtanen.

 

Lue lisää Örumista